Historia
Historia
Stella Naturan tausta juontaa juurensa vuoteen 2012 Sodankylään, missä kalankuivausmenetelmämme sai alkunsa suurten tekojärvien hoitokalastuksen yhteydessä. Alkuperäiset suunnitelmat kaupallisen hankkeen rakentamiseksi pohjoisessa eivät kuitenkaan toteutuneet.
Vuonna 2019 elämä vei perhettä uusien ratkaisujen äärelle. Olin kaiken keskellä jo luopumassa maatilastamme, mutta tällöin poikani Oskari ilmoitti ettei tilaa myydä, vaan hän muuttaa takaisin Kuopiosta. Aloimme yhdessä suunitella pientä kuivauslaitosta Karstulle, mutta traagisesti poikamme Oskari menehtyi kesken matkan. Surun keskellä päätös tuntui lopulliselta – kalankuivaus oli haudattu yhdessä Oskarin kanssa.
Kohtalo kuitenkin johdatti uudelleen tälle polulle. Vuonna 2023 vakava tapaturma hevostallilla pakotti pysähtymään. Jouduin jättämään tallin hoitamisen ja miettimään elämää uudelleen. Jouluna syntyi päätös: antaa kalankuivaukselle vielä yksi mahdollisuus – Oskarin muistoksi ja tyttäreni Veera Liukkosen tulevaisuutta varten.
Vuoden 2024 alussa käynnistyi projekti, josta tuli Stella Natura. Pian projekti saikin suuren muutoksen, kun mukaan liittyi myös perheemme ystävä Henkka Vainio. Yhdessä rakensimme Sammatin Yrittäjäntielle kierrätysmateriaaleista ajanmukaiset, Ruokaviraston hyväksymät tilat ja valmistusmenetelmät.
- Jukka Vanhala / Herkkumestari
![]()
